Taivaassa tapahtuu.
Outo ilmiö on havaittu Taivaassa. Ihmisiä siellä ei enää kiinnosta mikään, ei hyvä, eikä paha. Eivät mitkään opit. On tapahtunut turtuminen so. välinpitämättömyys kaikkialla. Parempi tulevaisuuskaan ei jaksa kiinnostaa ketään.
Luoja oli määrännyt aikojen parhaan Taivasalueen ja toi sen esille. Ensin parannuksen tekeminen ja se avasi tien uuteen, aikojen parhaimpaan Taivaaseen. Myöhemmin uskolla noudettua parannustakaan ei enää tarvinnut esittää. Jokseenkin puhdas mieli ja teot riittivät sisälle pääsyyn.
Taivaan ihanuudet he kokivat kulkiessaan erilaisilla, kauniilla alueilla. Satumaiset loistotkaan eivät heitä kauan viihdyttäneet. Kaikki se oli jo nähty ja masennus valtasi jälleen mielet. He halusivat sieltä pois ja lähtivätkin.
Herääkin kysymys; Miksi ihminen ei saavuta mielelleen tasapainoa ja uskoa huomiseen? He olivat kaiken jo nähneet ja perin juurin kyllästyneet. Minä, kirjoittaja olen huomannut saman ilmiön vallitsevan myöskin nykyisessä ajassa. Johtajistokaan ei jaksa Taivaassa. He käyttävät huumeita; Boskrataa 3 viivaa ja nestemäistä Sirghanaa 6 Otrataa ja Kottaa 3 viivaa vuorokaudessa. Ollen sekaisessa mielialassa. He sanovat: Ei tätä Helvettiä muuten kestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti