sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Tiedä perusasioita, joilla Taivaan valta toimii

Koen asioiden paljastamisen olevan minulle hyvin vaarallista. Kirjoitan kuitenkin, kaiken uhalla ollen, totuuden avuksi lukijoille. Minut on tuomittu iankaikkisella tuomiolla ja perheeni myöskin.

Pahuudella on ilkeät kasvot, mieli ja kieli. Kuitenkin hän oli kaunein nainen ei hänellä vertaistaan ollut. Hän oli Luojan naisellinen puoli SIRLITH, josta kehittyi miehelliselle vastavoima. Sirlith käytti luovaa voimaa, ollen välillä mieskin. Toisinaan nuori tyttö ja toisinaan nuori poika. Nimiä oli paljon eriaikoina.  

Ottipa hän Sirlith kaiken pahuudenkin valtaansa, Muelo le Maalasta se lähti liikkeelle mustana Mambana. Kuitenkaan ei siihen asuun jäävänä. Luoja armahti häntä, puolisoaan ja palautti oikean muodon, joka oli muistissa tallella. 

Sirlith oli ja luoja olivat tehneet yhteisen valtanimen; Lucifer, Taivaan valot, vallat ja loisto. Nimen jaollisuus; Lucille ja Ferer  = Luci-Fer on Lucifer. Sielut yhtyneinä, ikuiseksi hallitsijoiksi, niin itsensä nimeten. Lucifer,ina he ottivat kaiken hyvän ja pahan voimat itselleen ainaiseksi hallitusvallakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä ovat rukousvastaukset

Tätä ovat monet ihmetelleet. Miksi Taivas ei vastaa rukouksiin? Missä Jeesus on ollut, kun ei kuule rukouksia? Vastaan nyt parhaani mukaan ...